tiistai 7. lokakuuta 2014

Roskapostia

Nyt vuorossa roskapostia. Itse olen Suomessa kova kierrättämään. Kierrätän kaiken mitä vaan pystyy kierrättämään ja pihalla on ollut oma kompostori. Kerran kesällä olin kylässä, jossa juomatölkitkin pistettiin samaan roskikseen ja pahaa teki. No, täällä siihen on pakko tottua. 

Taloilla tai taloyhtiöille ei ole omia roskiksia vaan jokaisella kadunpätkällä on roskikset. Periaatteessa hyvä systeemi. En kyllä tiedä, miten kuluista täällä vastataan. Roskikset on kuitenkin hienosti joka yö tyhjennetty.

Itseasiassa, kyllä täällä on jopa kierrätykseen hyvä mahdollisuus. Eli roskikset eivät ole vaan sekajätettä vaan jätelajeille on omat pömpelinsä. Mutta. Espanjalaiset eivät todellakaan tiedä, mitä niillä haetaan takaa. Eli laittavat ihan sekaisin roskat täällä. Tosin, iso osa on turisteja eli ehkäpä jollain toisella alueella homma toimii paremmin. Pömpeleitä on biojätteelle ja sähköromullekin omansa. Periaatteessa olisi siis helpomaa kuin Suomessa.

Pömpelit kierrätystä varten

























Se, että laitan tällä hetellä kaikki samaan roskikseen on vastoin omia arvoja. Mutta olkoot nyt kolme kuukautta. Mutta se mitä en ole kestänyt on vesipullot. Veden raahaan kaupoista ja juon about kolme litraa päivässä, mikä tarkoittaa kahta muovipulloa päivässä, mikä tarkoittaa...ööö...14 pulloa viikossa. Vaihdoin pullot osaksi myös kahdeksan litran pöniköihin. Pulloja ja pöniköitä aloin kierrättää ja raahaan ne niille tarkoitettuun roskikseen. Tosin, niissäkin roskiksissa saattaa olla esim. lastenistuin ja pullot ovat pussitettu. Mutta suurinpiirtein ovat oikein täytettyjä.

Kuorma lähdössä kotiovella

























Pursuavat laatikot illalla täynnä, aamulla tyhjät.

























Ja mitä tulee koirankakkaan :-) Sitä on ja paljon. Ihmiset keräävät kyllä, jos joku näkee. Sama siis kuin Suomessa. Täällä kyllä jätöksiä on todella paljon enemmän kuin Suomessa. Myös kaduilla. Täällä tosin, jos jäät poliisille kiinni napsahtaa 300 euron sakko. Mutta jengi osaa niitä kyllä välttää. 

Tosin kerääminen täällä on helpompaa kuin Suomessa. Suomessa kaikki pitää olla kustannustehokasta silläkin kustannuksella, että asioista tehdään hankalia käyttäjille. Suomessa taajamissa roskiksista on tehty superisoja, ettei niitä tarvitse tyhjentää usein. Ja ne ovat sitten puolen kilometrin välein. Täällä on pikkuroskiksia viidenkymmenen metrin välein eli pussia ei tarvitse roikottaa kädessä kovin pitkään. 

Hommat on täällä kyllä kaupungin puolelta ajateltu toimiviksi, mutta kun niitä osattaisi käyttää. Jonkun pitäisi alkaa hoitamaan täällä ympäristöviestintää ja opettaa porukka kädestä pitäen :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti